Sademetsia ja kenguruita kaikkialla

Kylla on taas viikko mennyt nopeasti, mutta niinhan se aina menee, kun sita vahiten haluaisi. Onneksi viela on kuitenkin monta viikkoa jaljella. Sateisia paivia on ollut muutamia, mutta aurinkoisina paivina kaymme upeissa paikoissa sateistenkin paivien puolesta. Onneksi shoppailua sade ei sentaan haittaa, joten niinpa mina ja aiti olemme loytaneet kaikkea ihanaa Port Macquarinen isosta kaupungista. Auringon paistaessa saa ja lampotila ovat aivan kuin Suomen kesassa, vaikka taalla onkon parhaillaan keskitalvi.
   Kavimme viimekertaisen vierailuni yhdessa suosikkikohteessa, josta aitikin oli aivan haltioissaan. Upea sademetsakierros muutaman metrin korkeudella maasta olevan siltapolun paalla ei ollut paassyt edes kunnolla alkamaan, kun aiti oli jo kameran kanssa rapsimassa kuvia minka kerkesi. Kiertelimme reittia kaikessa rauhassa eika pieni tihkusadekaan haitannut, koska kaikki nuo korkealle kohoavat puut toimivat loistavasti luonnon omana sateenvarjona. Oli ihanaa, kun ei koko ajan tarvinnut olla varomassa kompastumista puiden juuriin ja sai rauhassa ihailla puiden latvoja, painvastoin valilla sai varoa lyomasta paataan puissa roikkuviin liaaneihin. Kuuntelimme monien lintujen hauskoja lirkutuksia, mutta vain muutama niista suostui nayttaytymaan meille. Huomasimme kuitenkin ohuen puun oksalla taituroimassa isomman linnun, jota suomalaisena osaisi viimeiseksi odottaa loytavansa sademetsasta... Kyseessa oli nimittain metsakalkkuna, joka taiturointinsa lopuksi lysahti istumaan ohuelle oksalleen.
   Tanaan koimme hieman lisaa sademetsaa, kun kavimme tutustumassa Johnin ystavapariskuntaan keskella eukalyptusmetsaa. Ajoimme Johnin ystavan nelivetoautolla pitkan ja erittain vaikeakulkuisen reitin sademetsan lapi jyrkkia ja hieman jyrkempia yla- ja alamakia pitkin. Yllatykseksemme saavuimme yleiselle piknikalueelle kaikkine hienoine ruokapoytineen, vessoineen ja ruuanlaittokatoksineen ja ihmettelimme, miten kukaan voisi loytaa/paasta sellaiseen paikkaan niin pitkaa ja vaikeastikulkuista tieta pitkin. Kiertelimme taysin luonnonvaraisessa sademetsassa seuraten suloisesti solisevaa puroa ja jatkoimme matkaamme sita samaa kuoppaista tieta pitkin ja yhtakkia olimmekin yleisella asfaltoidulla tiella.
   Johnin ystavien luona jatkoimme kavellen katsomaan merta laheiselta kallionkielekkeelta ja nakyma oli kerrassaan upea molemmille puolille kalliota avautuvine rantoineen ja meren kuohuineen. Laskeuduimme kieleketta alas ja hetkessa olimme kasvuston alapuolella ja aurinko paasi vain harvoihin paikkoihin tiheiden puiden latvustojen lapi. Kallion kieleke naytti viela korkeammalta alhaalta pain katsottuna ja kieleke katkikin sisaansa aivan upean avoluolan. Kiipeilimme isojen kallioiden keskella hetken, jonka jalkeen lahdimme kiipeamaan takaisin ylos ihailemaan noita kuohuavia rantoja.
   Kotimatkalla pysahdyimme eraalle pienelle rannalle seka isolla kielekkeella sijaitsevalle majakalle ihmettelemaan ruohoa mussuttavia villeja ja rauhallisia kenguruita. Niita nakyi tanaan joka paikassa, niin golfkentilla, pelloilla kuin piknikalueillakin ja vaikutti kuin niilla olisi ollut tanaan varsinaiset kenguruiden kokoontumisajot :D

Taalla taas! Back in Australia!

Lahtopaiva oli taytta iloa, ei vain Australiaan paasemisen takia, vaan siksi, etta aiemmin kyseisena paivana tuli inssi suoritettua hyvaksytysti lapi. Niinpa inssin jannittamisesta johtuen lyhyeksi jaanyt yo tuntui sitten selvasti lentokoneessa. 22 tunnin lento Singaporen kautta meni kuitenkin ihanasti yhdessa aidin kanssa vuorotellen nukkuen. Finnairin koneessa saimme suorastaan bisnes-luokan palvelua tutulta ja erittain rakkaalta lentoemoltamme ja saimmepa samalla tutustua hanen tyopaikaansa henkilokohtaisella esittelykierroksella koneen ympari :)
   Singaporessa koneen vaihto sujui hyvin nopeasti, koska koneemme Helsingista Singaporeen oli pari tuntia myohassa ja niinpa meilla oli vain tunti aikaa vaihtaa konetta. Palvelutiskilla meille kerrottiin, etta lentomme portti suljetaan pian, joten virkailija sanoi hadissaan, "You have to run!" Ehdimme onneksi koneeseen, joka kaikeksi yllatykseksemme oli kaksikerroksinen! Eli siis aivan valtava! Toiseen kerrokseen emme valitettavasti paasseet, mutta toivottavasti paluumatkalla sitten.
   Sydneyn lentokentalla meita oli vastassa viimekertaisen reissuni tyonantaja John, jonka luona tulisimme asumaan, aiti seuraavat kolme viikkoa ja mina kahdeksan. Jatettyamme matkalaukkumme eraaseen hotelliin, me lahdimme kiertelemaan hieman Sydneya kavellen. Minulle ja Johnille paikat olivatkin jo tuttuja ja olikin erittain mukava nahda aidin hammastyneet ilmeet ja nayttaa hanelle kaikki upeimmat paikat Sydneyn upeassa keskuspuutarhassa/puistossa paivan kirkastuessa. Huomasimme jopa puiston puussa opossumin, joka kantoi selassaan poikasta ja ne molemmat killittelivat meita suloisilla nappisilmillaan aamun hamarassa. Aidin reaktio oli taysin sama kuin minun, hanen nahdessaan ensimmaisen kerran Oopperatalon. Se on sanoinkuvaamattoman upea ilmestys Harbour Bridgen (Sydneyn sataman sillan) avautuessa Oopperatalon taustalle. Sita tunnetta ei vain voi kuvailla, se pitaa itse kokea.
   Kierroksen jalkeen suuntasimme matkamme kohti kotia (siis Johnin kotia) ensin junalla matkustaen puoleen valiin matkaa kolmisen tuntia ja sitten autolla samanmoinen matka Port Macquarieen. Matkalla huomasimme matkamme ensimmaiset kengurut ja hullu kookaburrakin tervehti meita iloisesti meita saavuttuamme kotipihaan. Purimme nopeasti tavaramme ja menimme nukkumaan vaikka kello olikin vasta kahdeksan, mutta sisaisen kellomme mukaan oli jo aamu, joten vasymys oli aikamoinen.
   Aamulla olimmekin jo taysin Australian ajassa ja paivarytmissa mukana ja heti syotyamme lahdimmekin laheiselle rannalle kavelemaan ja etsimaan ihania simpukoita. Aurinko paistoi taydelta taivaalta ja oli mukavan lammin, vaikka viimeiset pari viikkoa taalla on vain satanut, koska on talvi. Onneksi me toimme mukanamme Suomen kesan auringon. Rantakavelyn jalkeen menimme tutustumaan hieman lahemmin tulevaan tyopaikkaani, Koala Sairaalaan, ja siellahan meita odottivat suloiset koalat puiden oksissa nukkuen ja ja hereilla olevat eukalyptuksen lehtia mutustaen. Aloitan harjoitteluni sairaalassa vasta kahden viikon kuluttua, mutta tulemme varmasti vierailemaan siella viela monesti ennen sita. Aiti oli aivan hakeltynyt siita, kuinka suloisia koalat olivatkaan, ja sitahan ne toden totta osaavat olla <3
   Aivan kuin kotiin olisi tullut pienoisen tauon jalkeen :)