Nyt sita sitten ollaan 18 ja mahdollisuudet ovat vihdoin avoinna matkusteluun yms... Ja mika voisikaan olla parempi paikka viettaa 18-vuotissynttareita kuin Australian Sunshine State eli Queensland!
Lahdimme Johnin kanssa ajelemaan Queenslandia kohti 18. paiva ja n. puolivalissa matkaa Queenslandiin yovyimme Johnin ystavapariskunnan luona. John oli kertonut minulle, etta tuo pariskunta pyorittaa kotonaan eraanlaista loytoelainkotia mm. loukkaantuneille vallabeille (kuin kenguruita, mutta pienempia), koaloille, linnuille ja opossumeille. Ajattelin tietysti, etta selva, heilla on siella varmaan yksi villi vallabi, jonka voi nahda hyvalla tuurilla syomassa ruohoa jossakin kaukana pellolla... Kun ajoimme pihaan, meita tervehti iso emu ja yhtakkia aivan auton edesta pomppi villi vallabi! Ajattelin, etta olimmepas onnekkaita, kun naimme vallabin. Enpas viela tiennyt, mita oli tulossa...
Pihassa meita tervehti Johnin ystava John ja han halusi heti nayttaa meille hieman heidan elaimiaan. Kavelimme vanhaan hevostalliin, jossa meita oli vastassa vanha 36-vuotias hevonen ja luulin, etta tuo hevonen oli se elain, jota Johnin ystava halusi nayttaa meille. Han osoitti kuitenkin sormellaan tyhjan hamaran hevosaitauksen katonrajaan... Siella roikkui rivissa kymmenia pienen pienia lepakoita, jotka olivat vain 5 cm:n kokoisia. Ne nayttivat ensin hiirilta, jotka roikkuivat sievassa rivissa paa alaspain, joten hiirilepakko on enemman kuin osuva nimi. Kavellessamme ulos tallista John osoitti jotakin repaleista pussia, joka roikkui katosta ja mietin, mita siella mahtaa olla. Han sanoi, etta siella voi hyvinkin olla nukkuva opossumi ja koska en ollut ennen nahnyt opossumia, halusin innoissani nahda, millainen otus sielta tulee. Opossumia siella ei kuitenkaan ollut, mutta ymparillamme lenteli muutamia mehilaisia, joten John lopetti hyvin nopeasti pussin tutkimisen mehilaispesan pelossa. Autotallin lapi kavellessamme huomasin katonrajassa olevasta kolosta roikkuvan mustan karvaisen hannan ja kapalan. Se oli nukkuva opossumi ja John sanoi, etta meidan pitaa odottaa yohon, etta se heraa ja lahtee etsimaan ruokaa.
Kavelimme ympari pihaa ja Johnin ystava varoitti meita kaarmeista ja ajattelin, etta juujuu varotaan varotaan kun kavellaan pitkassa heinikossa tai metsassa. Siina hyvinhoidetun nurmikon ymparoimalla pihapolulla kavellessamme edessamme luikertelikin yhtakkia vaalenruskea 30 cm pitka kaarme! Kaarmeen koolla ei ole taalla Australiassa mitaan merkitysta, koska suurinosa kaarmeista on tappavan myrkyllisia. Kysyin heti kauhuissani, onko se myrkyllinen ja onnekseni tuo laji oli vaaraton. Olo keveni kummasti... Katselimme hetken, kun pelokas kaarme luikerteli hadissaan takasin kiven koloonsa ja jatkoimme matkaa, mutta jostakin kumman syysta katsoin jalkoihini siita eteenpain.
Kavelimme vahan matkaa ja edessamme nakyi pari metria korkea aitaus. Astuimme sisaan aitaukseen ja siina aivan metrin paassa meista istui tyytyvainen pieni orvoksi joutunut vallabin poikanen kangaspussissaan. Sen pienuutta ei voi kunnolla kasittaa ennen kuin sita paasee silittamaan ja ihastelemaan sen kapaloiden ja paan kokoa. Ja se turkin pehmoisuus ja ne kiiltavat pienet silmat, jotakin aivan uskomatonta!
Tuntui niin epatodelliselta istua illalla parvekkeella ihanassa lammossa auringonlaskua katsellessa vallabien pomppiessa ohi vahan valia. Kun lopulta tuli pimeaa, tahtitaivas oli jotakin, mita ei Suomessa saa milloinkaan kokea. Tahtia oli ainakin tuplasti niin paljon kuin mihin on tottunut ja kaikki tahtikuviot olivat ylosalaisin :) Pimean tultua tulivat myos kauan odottamani opossumit... Ne juoksentelivat ymparillamme koko loppuillan Johnin ystavien ruokkiessa niita. Naimme myos erittain aanekkaita isoja sammakoita ja suloisia gekkoja, jotka kiipeilivat pitkin seinia etsien hyonteisia illalliseksi.
Aamulla ovesta ulos astuessa epatodellisuus yllatti taas, kun vain parin metrin paassa minusta seisoi kaksi villia vallabia syomassa ruohoa. Eivatka ne edes pelastyneet minua, vaikka kavelin siina edes takaisin kuvailemassa niita eri suunnista. Sainpa jopa nahda vallabin pienen poikasensa kanssa vain muutaman metrin paasta. Poikanen jopa hyppasi ulos pussista jaloittelemaan ja vasta silloin voi todella nahda kuinka kehittynyt poikanen on. No tuo poikanen oli viela aivan pieni ja pelkkaa luuta ja nahkaa ja silti se pomppi aivan vaivattomasti ympariinsa pienilla jaloillaan, jotka olivat kapeimmillaan jopa pikkusormeakin pienemmat.
Jatkoimme matkaa kohti Queenslandia ja suuntasimme ensimmaisena Gold Coastin Surfers Paradiseen auringon paistaessa taydelta taivaalta 30 asteen edesta. Kavelimme shoppailukatuja ja mina olin lievasti sanottuna innostuneempi ja kokeneempi shoppailija kuin John. Paasin myos uimaan suloisen lampimaan meriveteen isojen aaltojen ja monien muiden uimareiden keskelle. Tapasin jopa tuolla rannalla ensimmaiset suomalaiset ja tuntui niin oudolta puhua suomea. Jopa englanti sujui tuolla hetkella paremmin kuin suomi, joten en malta odottaa, miten suomi sujuu, kun paasen takaisin kotiin. Kylla se tietenkin sielta palautuu parin paivan jalkeen taydellisesti, mutta kylla voi taydellinen kielenvaihdos tehda hyvin tehtavansa.
Yovyimme Johnin siskon luona ja syntymapaivanani suuntasimme matkamme kohti sita kauan odottamaani elaintarhaa, jossa saa pitaa koalaa sylissa. Niinpa heti elaintarhaan saavuttuamme ostimme lipun koalakuvaa varten, joka maksoi 16 dollaria. Ihan sopiva hinta eika jonoakaan ollut siihen aikaan paivasta yhtaan, silla saavuimme sinne heti aamun sarastaessa. Jalleen yksi suuri unelmani toteutui taalla ollessani, kun poseerasin pehmoinen koala sylissani killittamassa minua suloisilla silmillaan :)
Katsoimme elaintarhassa myos lammaskoiraesitysta ja on aivan uskomatonta kuinka alykkaita ne koirat olivat ja kuinka nopeasti ne reagoivat isantansa pieniin aannahdyksiin. Paasin myos ensimmaisen kerran nakemaan vesinokkaelaimen ja etta voikin olla erikoinen elain. Paasimme seuraamaan sen sukeltelua, kun se silmat kiinni nokkaansa heiluttaen etsi katkarapuja altaansa pohjasta. Hieman kavi saaliksi sita, kun valilla se ui aivan katkaravun vieresta, mutta ei kuitenkaan huomannut sita. Silittelimme myos kenguruita ja ihailimme monia upeita varikkaita lintuja, jotka pitivat mita erikoisimpia aania.
Ajelimme takaisin kotia kohti ja pysahdyimme yopymaan Johnin luontoaktivistien luona. Saimme kuulla heidan sen hetkisesta hankkeestaan, joka oli vain yksi hanke kymmenien muiden joukossa. Illallistimme heidan ystaviensa kanssa ja ilmapiiri oli todella kodikas ja ystavallisten ihmisten seurassa ilta sujui hujauksessa. Saimme myos seurata heidan lemmikkikaarmeensa illallistamista herkullisella rotta-aterialla.
Pitkan reissun jalkeen koti tuntuu taas ihanan rauhalliselta paikalta ja kuntosalikorttikin paasee taas kayttoon :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti