Ensimmaiset paivat koalojen parissa

Tyoskentely Koala Sairaalassa kuulostaa aivan ihanalta, mutta kuvitelmilla ei paase lahellekaan sita ihanuutta, minka mina olen paassyt kokemaan jo kahtena ensimmaisena tyopaivanani! En olisi ikina kuvitellut paasevani tekemaan niin luottamuksellisia ja ihastuttavia tehtavia, joita paasin tekemaan jo ensimmaisena paivanani ja itse asiassa aivan ensimmaisena tehtavanani koko tyoskentelyni aikana.

   Aloitin siis tyoskentelyni Koala Sairaalassa maanantaina ja jo nyt kaikki huimat kaksi paivaa, jotka olen ollut sairaalassa, tuntuvat epatodellisilta. Aamulla kahdeksalta kaikki sen aamun tyontekijat (jotka ovat kaikki siis vapaaehtoistyontekijoita) kokoontuivat oleskeluhuoneeseen tyotehtavien jakoa varten. Ensimmaisena tehtavana joka aamu koaloille vaihdetaan tuoreet eukalyptuksen lehdet vanhojen tilalla ja  puhdistetaan paallisin puolin niiden aitaukset. Paasin tutustumaan lehtien vaihtoon ja koko sairaalan toimintaan pitkaaikaisen tyontekijan kanssa, joka naytti minulle ensimmaiseksi Cookie-koalan aitauksen aamutoimet. Opastajani ruokki ensimmaiseksi Cookieta erityisella soijamaitosekoituksella pienella pipetilla ja mina tietenkin katsoin haltioituneena vieresta, kun tuo suloinen koala maiskutteli kieltaan lipoen omaa herkkujuomaansa. Hetken kuluttua opastajani kysyi minulta, haluaisinko mina ruokkia Cookieta... Ai etta haluanko!!?? Ja viela ensimmaisena tehtavanani koko paivana. Siina sitten Cookie maiskutteli tyytyvaisena juomaansa ja kun yksi pipetillinen loppui, etsi se kapalillaan jo seuraavaa. Voiko suloisempaa enaa olla. Ruokinnan jalkeen vaihdoimme Cookielle tuoreat uudet lehdet ja niin tehdaan jokaiselle sairaalassa olevalle koalalle, koska ne kaipaavat tuoreita ja kosteita lehtia joka paiva.

   Seuraavaksi paasin seuraamaan sairaalan sisatiloissa erityishoidossa olevien koalojen rokottamista ja punnitsemista. Siirrellessaan koaloja punnitukseen, operaatioihin tai muihin hoitoihin tyontekijat eivat vain kanna koaloja sylissaan paikasta toiseen, vaan niiden ymparille laitetaan pussi, jolloin koalaan ei tarvitse koskea juuri ollenkaan. Koaloja ei kasitella ollenkaan, lukuunottamatta operaatioita ja hoitoja, jotteivat ne totu ihmisiin, silla ne pyritaan palauttamaan takaisin luontoon niiden parannuttua. Jotkut koalat ovat kuitenkin niin huonossa kunnossa, etta niita ei voida koskaan palauttaa takaisin luontoon, vaan ne pysyvat sairaalan hoidossa koko elamansa.

   Sain myos auttaa ranskalaista elainlaakariopiskelijaa antamaan jalkavikaiselle koalalle lampohoitoa. Kyseinen koala ei pysty liikuttamaan toista jalkaansa ollenkaan ja niinpa sille annetaan kahdesti paivassa lampohoitoa, jotta sen lihakset kehittyisivat. Parisen viikkoa sitten kuvasin ulkopuolisena vieraana eraan hoitajan tekemassa samaista lampohoitoa ja ajattelin etta ehka hyvalla tuurilla paasisin tekemaan tuota hoitoa tyoskentelyni loppuvaiheessa, mutta en ikina kuvitellut, etta paasisin tekemaan sita jo ensimmaisena tyopaivanani.

Tanaan pyorailin aamulla kahdeksaksi Koala Sairaalaan valmiina toiseen tyopaivaani ihastuttavien koalojen ja uusien tyontekijoiden parissa, silla joka paiva sairaalassa on eri tyontekijat, koska vapaaehtoisia tyontekijoita on niin paljon ja useimmat heista tekevat tyovuoronsa vain kerran viikossa. Ensimmaiseksi aamulla vaihdoimme taas koaloille uudet lehdet ja siivosimme nopeasti niiden aitaukset ja sen jalkeen siirryimme tekemaan saman erityishoidossa oleville koaloille sisatiloissa. Erityishoidossa olevilla koaloilla on aina jokin vakavampi sairaus tai vamma, jonka takia ne pidetaan sisatiloissa omissa huoneissaan, jotta ne saavat parhaan mahdollisen hoidon.

   Kuulin tyontekijoiden puhuvan jotakin kuvausryhman tulosta ja etta he tulisivat kuvaamaan sairaalan toimintaa televisiomainokseen. Tietenkin oletin, etta he kuvaisivat sairaalan johtajaa tekemassa operaatiota koalalle, mutta enpa osannut arvata, mita tulisikaan tapahtumaan... Kuvausryhman saapuessa olin seuraamassa tutun koalan lampohoitoa ja kuvaajat alkoivat kuvata koalan hoitoa. Ranskalainen elainlaakariopiskelija teki koalalle lampohoitoa ja samalla toinen tyontekija syotti koalalle tuoreita eukalyptuksen lehtia. Lehtien syottaja kysyi yhtakkia minulta, haluaisinko mina syottaa koalalle lehtia. Ajattelin hetken, etta voiko han olla tosissaan, kun vieressa kuvaa koko ajan kuvausryhma koalan hoitoa, joten jos mina ruokkisin sita, niin paatyisin myos nauhalle. Eihan sellaiseen tarjoukseen voi sanoa kuin "Yes, I would like to" ja yrittaa samalla peitella sanoinkuvaamatonta innostustaan.

   Lampohoidon jalkeen hoitopoydalle tuotiin eri koala, jolle tehtaisiin ultraaanikuvaus sen sisaelimiin, kuvausryhman yha ollessa paikalla. Katsoin taas sivusta (kuvausalueen ulkopuolelta), kun koala nukutettiin ja sita alettiin tutkia ultraaanitutkalla. Sairaalan johtaja teki ultraaanikuvausta ja toinen nainen piti koalan hengitysmaskia koalan kasvoilla ja varmisti, etta koala hengittaa normaalisti koko operaation aikana. Sitten kyseinen nainen pyysi minua pitelemaan maskia koalan kasvoilla ja siina vaiheessa minusta tuntui, etta olisinko mina tuolloin vastuussa koalan hengittamisesta ja kaiken lisaksi kuvausryhma kuvaisi joka ikista liikettani (ja mahdollista virhettani). Kysymyksesta ja minulle tarjotusta vastuusta hammastyneena kesti pienen hetken, ennen kuin pystyin vastaamaan. Nainen naytti minulle, miten maskia pitaa pitaa ja miten varmistaa koalan hengitysteiden olevan auki. Tarkastin vahan valia, liikkuiko koalan rintakeha viela, silla pelko sen hengityksen pysahtymisesta oli valtava. Kaikeksi onneksi onnistuin pitamaan koalan hengissa ja toivottavasti jannitykseni ei valittynyt kameraan, silla yritin tietenkin pysya niin tyynena kuin mahdollista.

   Lopuksi kuvausryhma pyysi kaikkia paikalla olevia hoitajia keraantymaan operointipoydan aareen (meita oli kaikkiaan n. kuusi). Keskella poytaa oli kuvaajien kamera, joka kuvasi meita hoitajia kuin koalan nakokulmasta. Niinpa meidan piti nayttaa kuin olisimme tekemassa operaatiota koalalle ja meidan piti nayttaa erittain vakavilta. Kaikista upein asia oli, etta mainos ei tule maksamaan sairaalalle mitaan! Sairaala ei edes kuluttaisi rahojaan kalliin mainoksen tekemiseen, koska kaikki raha sairaalan toimintaan tulee lahjoituksista ja kaikki raha menee koalojen hoitoon, silla kaikki tyontekijat ovat tosiaankin vapaaehtoistyontekijoita.

   Yritin kysella muilta tyontekijoilta, milloin mahdollinen mainos tulisi televisioon, mutta heilla ei ollut mitaan kasitysta. Tuntuu vielakin aivan uskomattomalta, etta toisena tyopaivana saan olla osana niin tarkeaa tapahtumaa ja tulen olemaan viela Koala Sairaalan televisiomainoksessakin, milloin ikina se tuleekaan ilmestymaan! En ikina osannut kuvitella, etta tyoskentely Koala Sairaalassa voisi olla tallaista, no ei varmasti kukaan muukaan. Niin etta melkeimpa voisi sanoa, etta takana on "Just  another day at the office" :D