Eilen John heratti minut aikaisin (n. 7.00) ja aina, kun John herattaa minut, tiedan, etta siihen on hyva syy. Jotakin mukavaa oli varmasti tulossa. Normaalisti heraan jo 8.00 auringonpaisteeseen ja kookaburran nauruun tai riehumiseen... Johnin talon viereisen joen vesi laskee joka aamu ja paivaa kohden se nousee normaaliksi ja illalla se laskee taas hieman. Tama veden korkeuden paivittainen vaihtelu tuntuu suomalaisesta hyvin erikoiselta. Kun kerroin Johnille, etta Suomessa samanlaista vaihtelua ei ole, han ei ollut uskoa minua, silla Asutralialaisille tama on taysin normaalia. Kavelimme joen paljasta muta/hiekkapohjaa pitkin jopa n. 30 metria ja siella oli hiekassa outoja 20-60 cm leveita kuoppia. Nama kuopat muistuttivat pienten lasten tekemia kahluualtaita, joissa oli hieman vetta, mutta ne olivat kaikkea muuta kuin lasten tekosia. John tyynesti kertoi, etta piikkirauskut makaavat pohjassa veden ollessa korkealla ja kun ne lahtevat liikkeelle, ne jattavat jalkeensa kuopan. Katselin siina hetken ymparilleni ja huomasin, etta niita kuoppia oli kaikkialla ja jotkut niista olivat aivan valtavia. Enpa taidakaan kahlata joessa veden ollessa korkealla...
Johnilla oli mukanaan mielenkiintoinen rautainen putki, jolla me pyydystimme katkarapuja hiekan alta. Ensin piti etsia pohjasta lukuisten pienten reikien joukosta mahdollisimman suuri ja katsoa, jos sielta sattuisi loytymaan katkarapu syotiksi kaloille. Rautainen putki ikaankuin imaisi katkaravut koloistaan ja sitten ne vain otettiin kiinni ja heitettiin muiden joukkoon vesisaaviin. Aluksi hieman pelotti niiden isot sakset, mutta opin nopeasti ottamaan ne kiinni, niin etteivat ne pistaneet minua :)
Vesi alkoi nousta yllattavan nopeasti ja seuraavaksi vuorossa oli kalastus niilla hienoilla syoteilla. Tuuli oli aikamoinen, mutta kalat soivat sitakin paremmin. Sain yhteensa viisi kalaa ja Johnkin sai muutamia erilaisia. Sitten John huomasi naapurin veneen paasseen irti ja aallokko hakkasi sita rannan kivikkoa pain. Niinpa lahdimme pelastamaan venetta veden ollessa korkeimmillaan. John hyppasi pois veneesta ja lahti noutamaan naapurinsa venetta. Vesi oli hanta vyotarolle asti ja han joutui kavelemaan parisenkymmenta metria hakeakseen veneen. Sitten han vain sanoo yhtakkia, etta aivan hanen edessaan on iso piikkirausku... "Hieman" pelotti vain katsella vieresta, kun toinen kavelee piikkirauskujen keskella ja vaarantaa oman henkensa naapurin veneen takia. Sitten han sanoo, etta kappas tuossa on pari lisaa, kierranpas ne ympari. Juu kierra ihmeessa!!! Kun han suuntasi kohti meidan venettamme pelastettuaan naapurin veneen, hanen edessaan onkin kolme rauskua makaamassa pohjassa ja minun pelkoni vain paheni koko ajan. Teki mieleni sanoa, etta ala liiku enaa metriakaan tai kuolet siihen paikkaan! (Maailman tunnetuin vaarallisten elainten asiantuntija Steve Irwin kuoli piikkirauskun pistaessa hanta rintakehaan...) John selvisi kuitenkin elossa veneellemme ja olo oli lievasti sanottuna huojentunut. John sanoi, etta naapuri on tasta hyvasta hanelle muutaman palveluksen velkaa.
Tanaan kalastelimme hieman lisaa ja tuulikin oli tyyntynyt hieman eilisesta ja kalojakin saimme ihan kiitettavasti. Eika Johnin tanaan tarvinnut kavella piikkirauskujen keskella.
Nyt on luvassa illanviettoa hyvan elokuvan parissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti